torstai 3. syyskuuta 2020

 


Taide ja todellisuus 2020-luvulla



Sain eri suunnista viestejä, että taiteilija Anna Tuori on arvostellut Ylen haastattelussa Helsinki biennaaliin valmistelemaani teosta, ja yleisemminkin ilmasto/ympäristökysymysten sotkemista taiteeseen.


Arvostan Tuorin keskustelunavauksia erityisesti siksi, että itsekin pidän suorasukaisesta mielipiteiden vaihdosta. Päädyin siksi kirjoittamaan tämän kommentin ja julkaisemaan sen tällä ikivanhalla blogitililläni


Täytyy heti alkuun todeta, että ensimmäistä kertaa saan taiteen ammattilaiselta julkista kritiikkiä teoksesta ennen sen valmistumista, vain alustavan esittelytekstin perusteella. 


Tuorin teostani koskevissa huomioissa ei oikeastaan mikään pidä paikkaansa. Teoksessani ei  tule olemaan puuvenettä, vaan puukantinen lasikuituvene. Teos ei ensisijaisesti käsittele ilmastokysymystä, vaan energian kulutuksen ja hyvän elämän suhdetta. Teos ei pyri opettamaan, vaan keskustelemaan. 


Tuori kertoo lukeneensa esittelytekstin, muttei viittaa lainkaan tekstissä kerrottuihin asioihin, vaan omiin mielijohteisiinsa, joilla ei ole yhteyttä teosprojektiini. Se, ettei teosta ole vielä olemassakaan, ei estä Tuoria luonnehtimasta sitä yksinkertaistavaksi, elitistiseksi, saarnaavaksi ja taiteelliselta arvoltaan kyseenalaiseksi.


Tuori ei rajoita kritiikkiään vain yksittäiseen teokseen. Hänen mukaansa ilmastonmuutos ylipäätänsä ei sovi taiteen aiheeksi. Ja kuten esimerkki omasta teoshankkeestani kertoo, Tuori voinee luokitella mielessään melkein minkä tahansa teoksen ilmastotaiteeksi.


Teollisen kaupunkimiljöön ei 1800- luvun puolivälissä katsottu sopivan akateemisen kaunotaiteen aiheeksi. Taiteen tuli keskittyä klassisiin aiheisiin. Edistykselliset taitelijat halusivat kuitenkin murtautua ulos taiteen norsunluutorneista osallistuakseen ja kuvatakseen maailmaan muutosta. Näin syntyi avantgarde sekä moderni ja jälkimoderni taideajattelu, jota Tuorikin taiteilijana jatkaa.


Jo kauan ennen 1800-lukua taiteilijat ovat saaneet inspiraatiota taiteen ulkopuolelta, elollisesta ja elottomasta luonnosta, avaruudesta, tieteestä, uskonnoista, politiikasta ja maailmankäsitysten muutoksista.  Ja aina, jo kauan ennen Tuoria, on myös löytynyt traditionalisteja, jotka ovat vastustaneet muutosta ja taiteen liiallista osallistumista maailman menoon. 


Kuten lukemattomat taiteilijasukupolvet ovat joutuneet toteamaan,  taiteen erillisyys muusta yhteiskunnasta tai yhteiskuntia ylläpitävistä luonnonjärjestelmistä on hauras illuusio. 


Taiteella on toki omat traditionsa, ja sen kautta rakentuvat tarkastelukulmansa todellisuuteen. Taidetta ei voi samaistaa tieteeseen, talouteen, politiikkaan tai aktivismiin. Juuri siksi on oleellista, että myös taide rakentaa ymmärrystä elämäämme keskeisimmin vaikuttavista ilmiöistä, kuten ilmastonmuutoksesta.


Tuori näkee ilmastonmuutoksen vain sloganina, joka on hetkessä loppuun kaluttu, eikä ansaitse taiteellista käsittelyä. Tieteen ja todellisuutta koskevan havainnoinnin pohjalta kyseessä on todennäköisesti syvällisimmin ihmisyyden luonnetta muuttava ilmiö ihmiskunnan historiassa. Me todistamme seuraavien vuosikymmenien aikana tämän valtavan, moniulotteisen ja monissa kohdin vaikeasti sanallistettavan muutosten vyöryn, jonka jäljiltä mikään ei ole entisensä. 


Tuorin mielestä erityisesti taiteilijoiden tulisi kuitenkin ummistaa muutokselta silmänsä ja etsiä teostensa aiheet ja inspiraationsa menneestä maailmasta.


On totta, että iso osa ympäristöllisestä ajattelusta ja toiminnasta on vielä kehittymätöntä ja syventymätöntä. Taide ei kuitenkaan parane vaan näivettyy, jos taidetta ympäröivän ekologisen ja kosmisen järjestelmän hahmottaminen julistetaan epätaiteelliseksi.


Tuorin taideajattelu on erityisen kiinnostavaa pyrkimyksessään erottautua ihmisen ja ympäristön välisestä problematiikasta. Kuitenkin Tuorin teokset, niiden materiaalit ja jopa aiheet ovat syvästi ympäristöllisiä. Eronteko itsen, ihmiskulttuurin ja ympäristön välille on yleinen ilmastokriisin luonteen hahmottamista vaikeuttava väärinkäsitys. 


Tuori hyökkää kokemaansa “oikeaoppisuuden” vaatimusta vastaan toteamalla, että oikeaa taidetta voi olla oikeastaan vain yhteiskunnallisista ja ympäristöllisistä viittauksista vapaa taidemaalaus. Taiteellisen vapauden sijaan nämä ajatukset edustavat kuitenkin konservatiivista puritanismia. 


Elämä ja siten myös taide on mahdollista vain osana ilmastollista, ekologista ja kosmista järjestelmää.  Taiteilijana inspiroidun näistä yhteyksistä, en niinkään niiden kieltämisestä.


maanantai 18. joulukuuta 2017

Lausunto Metsähallituksen Kainuun Luonnonvarasuunnitelmaan 2015-2020

Antti Majava                                                                                                    20.6.2015


Asiantuntijalausunto Metsähallitukselle

Asia: Kainuun luonnonvarasuunnitelma kaudelle 2015-2020.



Käsittelen tässä lausunnossa 17.6.2015 hyväksytyn Kainuun Luonnonvarasuunnitelman vaikutusta luonto- ja kulttuurimatkailun toimintaympäristön kehitykseen, luonnon monimuotoisuuteen, metsätalouden kestävyyteen ja eri toimintojen yhteensovittamiseen. Lausunto pohjaa LVS-luonnoksen lisäksi suunnitelmakauden 2007-2013 mittariaineistoon, sekä 13.4 ja 16.4.2015 saatuihin tarkentaviin tietoihin.

Tiivistetysti voidaan todeta, että näkemykseni LVS-prosessista on pääosin yhteneväinen Kainuun ELY-keskuksen 13.5 julkistetun lausunnon kanssa. Metsien käsittelyllä on huomattavia ympäristövaikutuksia, joita tulisi arvioida samoin periaattein kuin muidenkin elinkeinojen ympäristövaikutuksia.  

Luonto- ja kulttuurimatkailu on huomioitu suunnitelmassa kohtalaisen hyvin ja suunnitelma vahvistaa käsitystä Metsähallituksen luontopalveluista hyvänä ja luotettavana kumppanina luonto- ja kulttuurimatkailussa sekä monimuotoisuuden vaalimisessa.

Valitettavasti luontopalveluiden vastuualueiden rooli LVS-luonnoksessa on vähäinen ja esitettyjen toimenpiteiden painopiste on vahvasti metsätalouden lyhyentähtäimen intresseissä, muiden elinkeinojen kustannuksella. Taustalla vaikuttavat Metsähallitukselle asetetut ylimitoitetut ja epäkestävät tulouttamistavoitteet. Luonnon monimuotoisuus on heikentynyt edellisillä suunnittelukausilla nopeasti, eikä uudessa suunnitelmassa ilmene toimenpiteitä joilla monimuotoisuuden kapeneminen saataisiin pysäytettyä.

Suunnitelman keskeisin kysymys koskee valtion maiden hakkuutavoitetta, joka on määritetty 1.4 miljoonaksi kuutioksi vuodessa. Kuitupuusta on vallinnut jo pitkään ylitarjontaa ja puun kysyntä on kokonaisuudessaan heikkoa. Vallitsevassa tilanteessa hakkuumäärien nostoa onkin vaikea perustella. Ylimitoitetuista ja väärin ajoitetuista hakkuista kärsivät yksityiset metsänomistajat, luontoa hyödyntävät elinkeinot ja monimuotoisuus.

Kainuun valtionmetsien vuosikasvu mahdollistaa sinänsä hakkuumäärien nostamisen, mutta vain jos mukaan lasketaan myös suojelualueiden puusto. Metsätalouden monikäyttömetsissä erityisesti vanhat metsäikäluokat ovat vähissä ja niiden olisi järkevää antaa varttua ennen kuin hakkuutasoa nostetaan. Jo viidessä vuodessa nykyisistä kasvatusmetsistä merkittäviä aloja kehittyy uudistuskypsiksi, jolloin hakkuut voidaan arvokkaiden luonnonmetsien sijaan kohdentaa järeisiin kasvatusmetsiin.  

Suunnittelun taustana toimiva mittaritarkastelu edellisen suunnittelukauden tuloksista on vaikeasti seurattava, monitulkintainen sekä sisältää virheitä ja epätarkkuuksia. Esimerkiksi käsitteelle ”metsämaa” löytyy tarkastelumittaristosta jopa neljä erilaista pinta-ala tietoa, joiden ero on kymmeniä tuhansia hehtaareja.

Prosessin aikana ei ole varattu mahdollisuutta asiantuntijanäkökulmien esittämiseen ja tietojen tarkentamiseen. Asiantuntijarooli onkin yhteistyöryhmässä typistynyt lähinnä metsähallituksen eri toimintoja koskevien esitelmien kuuntelemiseksi. Koska kyseessä on palkaton luottamustehtävä, ainoana motiivina prosessiin osallistumiselle on mahdollisuus keskustella muiden yhteistyöryhmän jäsenten kanssa tärkeäksi koetuista asioista eri intressien yhteensovittamiseksi. Tämä on myös määritelty LVS-prosessin ydintehtäväksi.

Pohjatietojen puutteellisuuden ja heikoksi jääneen vuorovaikutuksen johdosta on todettava, että asiantuntijatehtävää ei ole ollut mahdollista suorittaa mielekkäästi eikä LVS-prosessin tarkoitus tältä osin ole toteutunut.

Korjausehdotukset LVS-suunnitelmaan ja yhteistyöryhmän toimintaan:

Luonnonvarasuunnitelman sisältö:

-              Toteutuneen suunnittelukauden mittariaineiston puutteet ja epäselvyydet korjattava (esimerkkejä myöhemmin tekstissä).
-               Uuden suunnittelukauden tavoitteet selkiytettävä ja tuotettava yhteismitalliseen muotoon toteutuneen kehityksen mittariston kanssa.
-               Hakkuutavoite ja hakkuiden kohdennukset tulisi suunnitella siten että ne eivät heikennä luonnon monimuotoisuutta sekä matkailun ja virkistyskäytön edellytyksiä.
-               Metsien vuosikasvu mahdollistaa hakkuumäärien kasvattamisen vasta pitemmällä aikavälillä (noin 5-10 vuotta) kun suurista 40-80 vuotiaista ikäluokista osa kehittyy uudistuskypsiksi. Tällöin hakkuupaine ei suuntaudu nykyisellä tavalla luonnontilaisiin arvometsiin.
-               Hakkuiden toteutustavat ja aikataulutus tarkistettava ekologisen ja taloudellisen kestävyyden turvaamiseksi. Hakkuumääriä ei ole järkevää kasvattaa, kun puusta on ylitarjontaa ja vastaavasti mahdolliseen kysynnän kasvuun on järkevää vastata vasta suunnitelmakauden lopulla uusien tehdasinvestointien valmistuessa.
-               Maltillisen hakkuutavoitteen asettaminen seuraavalle viisivuotiskaudelle tukee oleellisesti luonnon monimuotoisuuden säilymistä ja luo edellytykset kestävälle metsätaloudelle ja monipuoliselle raaka-aineen tuottamiselle tulevaisuudessa.


Luonnonvarasuunnitelmaprosessi:

-              Suunnitteluprosessia tulisi jatkaa syksyyn 2015.
-               Yhteistyöryhmän toimintaan pitää osallistaa kaikki merkittävät toimijat niiden painoarvoa vastaavasti. Mukana tulisi olla mm. tutkimuslaitoksia (LUKE, Yliopistoja) kulttuuriperinnön asiantuntijatoimijoita (Kainuun museo), luontojärjestöt (Kainuusta ja valtakunnan tasolta), asukasyhdistyksiä, laajemmin matkailutoimijoita, virkistyskäyttäjiä, yksityisiä metsänomistajia jne.)
-               Yhteistyöryhmän osallistujien lausunnot ja niissä ilmenevät näkemykset tulisi käsitellä yhteistyöryhmän kokouksissa
-               LVS-prosessissa tulee varata aikaa yhteistyöryhmän jäsenten ja asiantuntijoiden esittelyille heidän edustamiensa toimialojen intresseistä ja erityistarpeista



Tarkempia huomioita Luonnonvarasuunnitelmaan

Suunnitelmassa huomioidaan hyvin luonto- ja kulttuurimatkailun kehittyminen ja MH:n luontopalveluiden rooli alan yritysten ja muiden toimijoiden keskeisenä yhteistyökumppanina. Erityisen tärkeää on suunnitelmassa mainittu tiiviimpi yhteistyö yrittäjien kanssa sekä mahdollisuus tehdä nykyistä joustavampia matkailuelinkeinoa palvelevia ratkaisuja. Virkistyskäyttö on mm. kalastuksen ja metsästyksen osalta hyvin edustettuna.

Metsähallituksen luontopalvelut on osoittautunut hyväksi ja luotettavaksi kumppaniksi luonto- ja kulttuurimatkailun kehittämisessä, monimuotoisuuden vaalimisessa sekä taloudellisen ja henkisen hyvinvoinnin tavoittelussa. Luontopalvelut on kyetty tähän asti pitämään valtakunnallisesti katsottuna hyvällä tasolla huolimatta budjettileikkauksista sekä muiden elinkeinojen, lähinnä metsätalouden, aiheuttamasta paineesta. Luontopalvelut ovatkin joutuneet jatkuvasti sopeutumaan toimintaympäristön muutosten mukaan.

Matkailun työllisyysvaikutus on Kainuussa samaa luokkaa kuin koko metsäsektorin. Kainuun matkailun kokonaistulovaikutus oli vuonna 2009 yhteensä 180 miljoonaa euroa. Kainuussa asiaa ei ole tutkittu, mutta esimerkiksi Ylläksen, Pallaksen ja Levin matkailukeskusten kaikista kävijöistä yli 90 prosenttia ilmoittaa tärkeimmäksi matkakohteen valintaan vaikuttavaksi tekijäksi luonnon. Tiedetään että luonto on erittäin merkittävä tekijä myös Kainuun matkailussa.

Jos oletetaan varovaisesti että 50 prosenttia Kainuuseen tulevista matkailijoista valitsee matkakohteen ainakin osittain luontoarvojen pohjalta ja vaikkapa kaksi prosenttia näistä matkailijoista jättää saapumatta arvometsien hakkuista johtuen, on hakkuiden aluetaloudellinen tulos negatiivinen. Metsähallituksella on oleellinen rooli paitsi matkailulle elintärkeiden palveluiden tuottajana, myös matkailua tukevan Kainuu-imagon vaalijana.

Esimerkkejä mittariaineiston virheistä ja puutteista:

Metsien käytön ekologisen ja taloudellisen kestävyyden varmistaminen voi pohjata vain tarkkoihin tietoihin metsien tilasta ja toteutuneesta kehityksestä. Alla olevat mittariaineiston virheet ja puutteet vaikeuttavat oleellisesti kokonaiskuvan muodostamista Kainuun valtionmetsien tilasta, ja siten Luonnonvarasuunnitelman ekologista ja taloudellista kestävyyttä on mahdotonta arvioida. 

Metsämaan pinta-ala vuonna 2013:

Kuvassa 29 Metsämaan pinta-alaksi ilmoitetaan 645 000ha, kuvassa 31. metsätalousmaan pinta-ala on 695 100ha, kuvassa 34 metsämaan yhteenlaskettu pinta-ala on noin 620 000ha ja pyydettäessä saadussa tarkennuksessa 643 008ha.

Käsitettä metsämaa ja metsätalousmaa käytetään sekavasti eikä aineiston pohjalta ole mahdollista saada yksiselitteistä käsitystä metsämaan pinta-alasta, ikärakenteesta tai siitä kuinka suuri osa metsämaasta on metsätalous- tai suojelukäytössä.  

Metsätalouskäytössä olevan monikäyttömetsän pinta-ala 2013:

Kuvassa 9 monikäyttömetsän pinta-ala 480 000ha, Kuvassa 47 (oletettavasti monikäyttömetsän) metsä-ala on 423 500ha ja saadussa tarkentavassa taulukossa 440 559.

Kymmenien tuhansien hehtaarien heitot pinta-alatiedoissa eivät ole hyväksyttäviä.

Metsien ikärakenteen kehitys:

Taulukosta 34. ilmenee että suojelualueiden ulkopuolisten yli 120-vuotiaiden metsien pinta-ala on tippunut lähes 28 000ha eli 40% vuosien 2006-2013 välillä. Aluejohtaja Arto Tolosen antamassa selvityksessä pääsyyksi vanhojen metsien katoamiseen mainitaan metsien siirtyminen suojeluun. Saman taulukon mukaan Vanhojen metsien pinta-ala on suojelualueilla kasvanut kuitenkin vain 10 000ha.

Pyynnöistä huolimatta MH ei ole toimittanut ymmärrettävää selvitystä siitä, mitä on tapahtunut lopulle 18 000ha vanhan metsän alalle. Mikäli metsäala on siirretty metsätalouskäytön ulkopuolelle, jää epäselväksi miksi se ei näy metsien ikärakennetta kuvaavassa taulukossa. Taulukosta 34. ei käy ilmi onko kyse metsämaasta vai jostain muusta rajauksesta. Taulukon ikäluokkien yhteenlaskettu pinta-ala on noin 620 00ha, mikä voisi viitata siihen että kyseessä olisi metsämaan ikäluokat, mutta tämäkin pinta ala poikkeaa huomattavasti muualla ilmoitetuista metsämaan pinta-alasta. Koko MH:n maa-ala on 902 00ha ja taulukon 34 ulkopuolisten alueiden metsien ikäluokkarakenteesta ei ole tietoja saatavilla.

Metsien käsittelyä ei voida suunnitella, mikäli metsien ikärakenteesta ja sen kehityksestä ei ole tarkkoja tietoja käytettävissä.

Käytön ulkopuolelle sijoittuvien ja rajoitetussa käytössä olevien monikäyttömetsien pinta-alat:

Kuvassa 9. monikäyttömetsää on metsätalouskäytön ulkopuolella 35 000ha, Arto Toloselta saadussa tarkentavassa taulukossa 32 310ha. Monikäyttömetsien rajoitettu käyttö kuvassa 9 on 50 000ha ja Arto Tolosen toimittamassa materiaalissa 69 372ha.

Tuhansien hehtaarien heitot eivät ole tässäkään kohdin hyväksyttäviä

Suojelualueiden pinta-alat ja metsien ikäluokkarakenteet:

Metsien ikäluokkia kuvaavassa taulukossa 34 Suojelualueiden pinta-ala on yhteensä alle 80 000ha, josta yli 120-vuotiaiden metsien osuus on noin 70 000ha. Mikäli taulukko koskee metsämaita, voidaan siitä päätellä että kaikista suojelualueista (kuvan 31 mukaan yhteensä 147 900ha) noin 55% on metsämaata ja loput 45% todennäköisesti soita ja kitumaita. Metsämaan ulkopuolisilla alueilla ei luonnollisestikaan voi olla merkittäviä vanhanmetsän kokonaisuuksia, jolloin yli 120-vuotiaiden metsien määräksi suojelualueilla voidaan eri taulukoiden tietoja yhdistämällä saada 70 000ha, joka on alle 10% metsämaasta ja alle 8% maa-alasta. Pyydettäessä asiaan tarkennusta, on Arto Tolonen on arvioinut että vanhojen metsien osuus metsämaan pinta-alasta on nyt ja tulevaisuudessa yli 20%. Kuvan 34 mukaan yli 120-vuotiaiden metsien pinta-ala on kuitenkin nyt noin 17% josta suojelualueiden ulkopuolella on noin 40%.

LVS-luonnos määrittelee päätehakkuiden pinta-alaksi 4700ha vuodessa ja mikäli hakkuita kohdennetaan yli 120-vuotiaisiin metsiin, on todennäköistä että niiden pinta-ala pienenee ilman merkittävää lisäsuojelua alle kymmeneen prosenttiin metsäalasta. Näkemys siitä että vanhoja metsiä olisi yli 20% metsämaasta on ristiriidassa mittariaineiston kanssa.


Hakkuiden määrä, ajoitus ja kohdennukset.

Tarvetta hakkuutavoitteen nostamiseen 1.4 miljoonaan kuutiometriin vuodessa perustellaan puun kasvavalla kysynnällä mm. uusien sellutehdasinvestointien myötä (s.50, toinen kappale). Uudet sellutehtaat lisäävät puun kysyntää kuitenkin vasta valmistumisensa jälkeen 2018-2020, eli käsillä LVS kauden päättyessä. Kuitupuusta on jo vuosien ajan ollut ylitarjontaan ja puun kysyntä ylipäätänsä heikkoa. Valtionmaiden hakkuumäärien kasvattaminen entisestään pahentaa tilannetta. Metsien ikärakenteen painottuessa vahvasti nuoriin 40-60 vuotiaisiin ikäluokkiin olisikin perusteltua antaa metsien järeytyä pitämällä hakkuumäärät kohtuullisella noin 900 000m3 tasolla niin kauan kunnes ylitarjontatilanne päättyy ja puuta voidaan myydä hyvällä hinnalla. Tällöin hakkuupaine ei myöskään kohdistuisi arvokkaisiin luonnonmetsiin vaan järeytyviin kasvatusmetsiin.

Suunnitelman 4 700ha vuosittaiset uudistushakkuut kohdistuvat nykyisessä tilanteessa voimakkaasti arvokkaisiin luonnonmetsiin, mikä johtaa monimuotoisuuden nopeaan kapenemiseen.

Luonnonsuojeluverkoston edustavuus

Kuvan 34 ikäluokkarakenne osoittaa nuorempien metsäikäluokkien suojelualat erittäin pieniksi. Lisäksi 80-120-vuotiaat ikäluokat ovat pieniä sekä suojelualueilla että monikäyttömetsissä.

Monimuotoisen metsäluonnon säilyminen edellyttää kaikkien metsäikäluokkien tasapainoista edustavuutta ja siten nuorempien vanhempiin metsiin kytkeytyvien luonnontilaisesti kehittyvien suojelualueiden lisäämistä. Tämä on tärkeää myös eheiden ja edustavien metsämaisemien säilymisen kannalta.

Luontomatkailun toimintaedellytykset

Metsähallituksen luontopalvelut on hyvä kumppani matkailutoimijoille. Onkin ristiriitaista että saman organisaation toinen tulosyksikkö samaan aikaan heikentää matkailun toimintaedellytyksiä. Retkeilyreittien ja matkailullisesti arvokkaiden maisema-alueiden hakkuut luovat niin paikallisia kuin laajasti mediassa näkyviä konflikteja ja tuottavat haittaa matkailuelinkeinolle ja Kainuun imagolle. Metsähallituksen metsätalouden toimintaa herkillä alueilla ei lukuisista pyynnöistä, vetoomuksista ja vaatimuksista huolimatta ole muutettu.

LVS-luonnoksen sinänsä oikean suuntaisiin linjauksiin tulisi lisätä konkreettisia toimenpiteitä joilla matkailun ja virkistyskäytön kannalta arvokkaat kohteet voidaan suojata ja siten varmistaa Kainuun matkailuimagon ja elämänlaadun myönteinen kehittyminen.

Toimintojen yhteensovittaminen

Eri intressien ja toimintojen yhteensovittaminen on oleellinen osa Metsähallituksen toimintaa ja myös tae kestävän alue- ja kansantaloudellisen hyödyn syntymiselle sekä luonnon monimuotoisuuden säilymiselle.

LVS tekstiin tuleekin kirjata selkeämmin menetelmät joilla varmistetaan eri sidosryhmien kuuleminen ja osallistaminen sekä mahdollisuus vaikuttaa MH:n ratkaisuihin.




Hyrynsalmella 20.6.2015



Antti Majava, KuM,
puheenjohtaja, Mustarinda-seura ry
-->
0400655883

torstai 23. maaliskuuta 2017

Biotalousstrategian toimeenpano hiertää Kainuussa (HS 6.1)

Suomen metsäluonnon monimuotoisuus heikkenee jatkuvasti vaikka päättäjät hallitusta myöten vakuuttavat toimivansa monimuotoisuuden puolesta. Kainuussa on vielä jäljellä metsäkokonaisuuksia joilla on korvaamaton merkitys eteläisen Suomen ja myös muiden Pohjoismaiden monimuotoisuusreservinä.

Luonnonmetsien varaan rakentuu lukuisia elinkeinoja kuten jatkuvasti kasvava luontomatkailu. Vanhojen metsien hakkuutahti on Kainuussa kova ja maisemat muuttuvat vauhdilla. Tämä hiertää elinkeinonharjoittajia, matkailijoita ja paikallisia asukkaita.

Metsähallitus vetoaa julkisuudessa usein siihen että hakkuumäärät ja toteutustavat on sovittu yhdessä alueellisissa Luonnonvarasuunnitelmaryhmissä (LVS). Metsähallituksen mukaan prosessiin osallistetaan kaikki metsää hyödyntävät toimijat. Suunnitelman mainitaan olevan keskeisin Metsähallituksen alueiden käytön päätöksentekoelin.

Toimimme vuoden 2015 aikana Kainuun LVS- ryhmässä asiantuntijajäseninä. Kokemuksemme mukaan työryhmällä ei ollut lainkaan liikkumavaraa, hakkuumäärät ja hakkuutavat oli päätetty jo ennen työryhmän kokoontumisia. Prosessissa ei ollut varattu aikaa eri alojen näkökulmien esittelylle. Ainut vaikuttava tekijä oli metsäteollisuuden kasvava puun tarve.

Hakkuumääriä ja tapoja kritisoivat asiantuntijajäsenten lisäksi luontojärjestöt ja monet yrittäjät. Kainuun ELY-keskuksen lausunnossa suunnitelman todettiin kiihdyttävän luonnon monimuotoisuuden kapenemista ja johtavan käytännössä vanhojen metsikäluokkien häviämiseen suojelualueiden ulkopuolelta suunnitelmakaudella. Edes ympäristöviranomaisen lausunnolla ei ollut vaikutusta prosessin lopputulokseen.

Metsähallitus ei lukuisista pyynnöistä huolimatta kyennyt tarjoamaan ristiriidatonta tietoa alueen metsien tilasta. Toimitetussa mittariaineistossa oli kymmenien tuhansien kuutioiden ja hehtaarien heittoja. Tämä teki suunnitelman faktapohjaisen arvioinnin vaikeaksi.

Suomen metsätalouden ja siten puunkäytön lisäämistä ajavan biotalousstrategian väitetään olevan kestävällä pohjalla ja hakkuiden jäävän huomattavasti alle metsien vuosikasvun. Mikä sitten pakottaa suuntaamaan hakkuita harvinaisiin arvometsiin joilla on huomattava merkitys monimuotoisuuden, virkistäytymisen ja muiden elinkeinojen kannalta?

Ennalta sanellut suunnitteluprosessit ja uutiset maakuntien metsäkiistoista heikentävät luottamusta siihen että valtion metsien käyttö pohjaisi tutkittuun tietoon ja sidosryhmien aitoon huomioimiseen.

Antti Majava
Mustarinda-seura, Hyrynsalmi

Jouni Laaksonen

retkeilyyn erikoistunut tietokirjailija, Kuhmo

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Tiedotteemme liittyen metsähallituksen Luonnonvarasuunnitelmaan 5.6.2015

Julkaisen tämän täällä koska tiedotteesta oli ti 9.6.2015 Kainuun Sanomissa ja Ylä-Kainuussa julkaistu lyhyitä lainauksia, joiden pohjalta ei välttämättä saa kuvaa tiedotteemme sisällöstä.

Tiedote 5.6.2015


Asiantuntijajäsenet pettyneitä Metsähallituksen Kainuun luonnonvarasuunnitelman toteutukseen.


Yhteistyöryhmään asiantuntijajäseniksi kutsutut Antti Majava ja Jouni Laaksonen ovat pettyneitä Metsähallituksen Kainuun Luonnonvarasuunnitelman toteutukseen. Prosessissa ei ole varattu käytännössä lainkaan mahdollisuutta suunnitelman kommentointiin tai asiantuntijanäkökulmien esittämiseen. Asiantuntijoilta ei ole myöskään pyydetty lausuntoa.

Suunnitelma on herättänyt laajaa kritiikkiä ja Kainuun luonnonsuojelupiiri sekä Kainuun Lintutieteellinen yhdistys ovat siitä jo irtisanoutuneet. Arvostelun seurauksen Metsähallituksen pääjohtaja Esa Härmälä tulee 8.6 selvittämään ristiriitoja Kainuuseen. Härmälän vierailuohjelmaan ei kuitenkaan ole sisällytetty tapaamisia luonnonvarasuunnitelman yhteistyöryhmän jäsenten kanssa. Avoimeksi jää, miten pääjohtaja Härmälä aikoo selvittää ristiriitoja, jos hän ei kuule luonnonvarasuunnittelua arvostelleita osapuolia?

Uuden suunnitelman pohjana toimivat edellisen suunnitelmakauden mittaristotiedot metsien tilasta ovat keskeisiltä osiltaan puutteellisia ja monitulkintaisia. Niiden pohjalta ei ole mahdollista luoda kokonaiskuvaa Kainuun valtionmetsien toteutuneesta kehityksestä.

Metsähallitus on ylittänyt edellisessä luonnonvarasuunnitelmassa ja sen välitarkistuksessa sovitut hakkuumäärät useina vuosina peräkkäin sadoilla tuhansilla kuutioilla. Tämä heikentää luottamusta Metsähallituksen kykyyn pitää kiinni yhdessä sovituista tavoitteista. Myös arvokkaiden luonto-, maisema-, virkistys-, ja kulttuurikohteiden rumat hakkuut kertovat haluttomuudesta toimia yhteisen edun mukaisesti.

Kainuun metsät ovat viime vuosikymmenien voimaperäisen käsittelyn myötä valtaosin nuoria. Maltillisen hakkuutavoitteen asettaminen seuraavalle viisivuotiskaudelle mahdollistaisi kasvatusmetsien järeytymisen ja monipuolisen puuraaka-aineen tarjonnan tulevaisuudessa.
Puusta on vallinnut jo vuosia ylitarjontatilanne, jonka ylläpitäminen arvokkaita luonnonmetsiä hakkaamalla ja muiden elinkeinojen, kuten luontomatkailun toimintaedellytyksiä pilaamalla ei ole järkevää. Puun hinnan polkeminen tuottaa tappiota myös yksityisille metsänomistajille.

Metsähallituksen tulostavoite on puun myynnin osalta syytä asettaa kohtuulliselle tasolle. Hallitusohjelmassa mainittu hakkuiden lisääminen 15 miljoonalla kuutiolla vuodessa on perusteltua vain jos puun kysyntä merkittävästi kasvaa esimerkiksi uusien sellutehdasinvestointien myötä. Julkisuudessa esillä olleet uudet biotuotetehtaat eivät valmistu vielä vuosikausiin. Hakkuumäärien nostamisen vaikutukset luonnon monimuotoisuudelle ja ilmastotavoitteille on syytä selvittää tarkasti ennen niiden toteutusta niin Kainuussa kuin koko maassakin.

Metsähallituksen luontopalvelut on luotettava ja asiantunteva yhteistyötoimija. Valitettavasti luontopalvelut ovat suunnitelmassa jääneet pahasti metsätalouden jalkoihin. Luonnon monimuotoisuuden kapenemisen pysäyttäminen on määritelty keskeiseksi strategiseksi tavoitteeksi Suomessa kuin EU:ssakin. Metsähallituksen metsätalouspuolen on osoitettava että silläkin on kykyä ja halua tämän tehtävän hoitamiseen.

Luonnonvarasuunnitelmaprosessi kertoo Metsähallituksen Metsätalouden jämähtämisestä menneiden vuosikymmenien sanelupolitiikkaan. Kestävistä hakkuutavoitteista sopiminen ja keskusteleminen, luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ja metsää hyödyntävien eri elinkeinojen etujen esiin nostaminen ovat paras tapa huolehtia myös monipuolisesta elinkeinorakenteesta, työpaikoista ja elämänlaadusta.


Antti Majava, Hyrynsalmi 0400-655883 (antti.majava@mustarinda.fi)



Jouni Laaksonen, Kuhmo 050 5540704 (jouni.laaksonen@iki.fi)

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Näkokulma Kainuun Sanomissa 7.4.2015


Julkaisen tämän näkökulman myös blogissa, koska se näkyy Kainarissa vain maksullisilla sivuilla:
http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kolumnit/nakokulma-yhteiskunta-toimii-luonnon-monimuotoisuuden-varassa/




Yhteiskunta toimii luonnon monimuotoisuuden varassa.

Metsähallituksen Kainuun luonnonvarasuunnitelmaprosessi on tuonut jälleen selkeästi esiin eri toimijoiden näkemyserot metsien käytöstä. Metsähallituksen sisäisiä linjauksia tehdään metsätalouden komennossa. Tavoitteena on puuraaka-aineen tuotannon maksimointi monimuotoisuuden sekä matkailu- ja virkistyskäytön kustannuksella. Maakunnan luontoon pohjaava matkailuimago ja metsäsektorin kanssa yhtä paljon Kainuulaisia työllistävä matkailusektori kärsivät harkitsemattomien hakkuiden seurauksista.

Kainuun metsiä on hoidettu vuosikymmeniä selluntuotannon ehdoilla, mikä on johtanut metsien ikärakenteen vääristymiseen. Vaikka nuorten metsien vuosikasvu ylittää kaksinkertaisesti hakkuutavoitteen on järeätä tukkipuuta vaikea löytää sahateollisuuden tarpeisiin. Viimeisten vanhan metsän rippeiden hakkuut pahentavat ikäluokkavääristymää entisestään.

Kuluneella luonnonvarasuunnitelmakaudella 2006-2013 Kainuun suojelualueiden ulkopuolisten yli 120-vuotiaiden valtionmetsien pinta-ala on pienentynyt yli 30% noin 50 000:een hehtaariin. Ilman lisäsuojelua tai hakkuukäytänteiden muuttamista Kainuussa ei tule nyt alkavan suunnitelmakauden jälkeen olemaan vanhoja metsiä muualla kuin nykyisillä suojelualueilla. Tämä tarkoittaa että vanhojen metsien osuus kaikesta valtion metsämaasta Kainuussa laskee nykyisestä 11:sta prosentista noin 6:een prosenttiin. Tällä tulee olemaan dramaattiset vaikutukset niin luonnon monimuotoisuuden kuin virkistys- ja matkailukäytön kannalta.

Valtionmetsien hoito pohjaa Kainuussa hyvin erilaiseen ajatteluun kuin vaikkapa Pohjois-Pohjanmaalla, jossa luonnonvarasuunnitelma painottaa monimuotoisuutta sekä matkailu- ja virkistyskäyttöä. Koillismaan valtionmetsistä 24% on yli 140-vuotiaita ja virallisena tavoitteena on pitää osuus lähes samana myös tulevina vuosikymmeninä.

Jos Kainuun valtionmaiden yli 120-vuotiaista metsistä saatavat hakkuutulot jaetaan uudistumisajan mukaisesti 80 -vuodelle, ja niihin lisätään harvennuksista saatava tuotto, metsät tuottavat metsätalouskäytössä nykyisellä korkotasolla noin kuusi miljoonaa euroa vuodessa, mikä on noin kahdeksan prosenttia Metsähallituksen kokonaistuloista Kainuussa. Tästä tulosta Kainuuseen jää nykykäytäntöjen mukaan alle puolet.

Kainuun matkailun kokonaistulovaikutus oli vuonna 2009 yhteensä 180 miljoonaa euroa. Kainuussa asiaa ei ole tutkittu, mutta esimerkiksi Ylläksen, Pallaksen ja Levin matkailukeskusten kaikista kävijöistä yli 90 prosenttia ilmoittaa tärkeimmäksi matkakohteen valintaan vaikuttavaksi tekijäksi luonnon. Tiedetään että luonto on erittäin merkittävä tekijä myös Kainuun matkailussa.

Jos oletetaan varovaisesti että 50 prosenttia Kainuuseen tulevista matkailijoista valitsee matkakohteen ainakin osittain luontoarvojen pohjalta ja vaikkapa kaksi prosenttia näistä matkailijoista jättää saapumatta arvometsien hakkuista johtuen, on hakkuiden aluetaloudellinen tulos negatiivinen.

Kainuun matkailutoimijat ja julkiset organisaatiot käyttävät vuodessa useita miljoonia euroja markkinointiin. Markkinoinnilla ja myönteisellä imagolla arvioidaan olevan merkittävä vaikutus matkailijamääriin. Yksi sivun kokoinen ilmoitus valtakunnallisessa sanomalehdessä maksaa noin 30 000€. Televisiomainos hyvään katseluaikaan on tuotantokuluineen moninkertaisesti kalliimpi.

Kainuun vanhojen metsien ja kulttuurikohteiden hakkuista on kerrottu isoin otsikoin kaikissa Suomen päämedioissa useaan otteeseen. Kainuun matkailumarkkinoinnin panostukset tai yli 120-vuotiaista metsistä saatava hakkuutulo sulavatkin hetkessä hakkuiden aiheuttamassa negatiivisessa julkisuudessa.

Matkailu on vain yksi vanhoista metsistä hyötyvä elinkeinoelämän osa-alue. Lisäksi tulevat perinteinen paikallinen puurakentaminen, porotalous ja luonnontuoteala. Yhteisarvoltaan nekin hakkuutuloja suuremmat. Rikkaalla metsäekosysteemillä on lisäksi suuri vaikutus hyvinvointiin ja työkykyyn. Kainuun luonto on oleellisessa roolissa houkuteltaessa matkailijoiden lisäksi uusia asukkaita raskaasta muuttotappiosta ja ikääntymisestä kärsivään maakuntaan.

Yli 600 maailman johtavaa biodiversiteetti- ja ympäristötutkijaa on allekirjoittanut Consensus For Action -raportin jonka mukaan monimuotoisuuden nopea heikkeneminen uhkaa romahduttaa yhteiskuntia ylläpitävät luonnonjärjestelmät jo lähivuosikymmeninä, jos massiivisiin toimiin monimuotoisuuden turvaamiseksi ei ryhdytä välittömästi. Suomessa oleellisessa roolissa on juuri metsien hoidon suunnittelu.

Luonnon kantokyvyn vaaliminen ei ole viherpiipertämistä vaan yhteiskunnan ja siten myös elinkeinoelämän strategisten toimintaedellytysten turvaamista. Riskien vähättelylle ei enää ole sijaa. Suomen ja Kainuun on tunnistettava nykyistä paremmin oma paikkansa globaalissa muutoksessa ja laadittava luonnon käyttöä koskevat suunnitelmat luonnontieteellisten ja taloudellisten faktojen pohjalta.

Antti Majava

Luonnonvarasuunnitelman yhteistyöryhmän asiantuntijajäsen
Puheenjohtaja, Mustarinda-seura ry, Hyrynsalmi